Tämä kirjoitus on ensimmäinen osa artikkelisarjaa, jossa esittelemme Finsilvan metsäomaisuudesta kertovaa historiateosta.
Finsilvan vuosina 2021–2025 toteutettu historiahanke ja sen lopputulos, 320-sivuinen Finsilvan metsien historia Erään metsäomaisuuden tarina osallistuu ajankohtaiseen metsäkeskusteluun. Tutkimus pyrkii lisäämään ymmärrystä ihmisen ja metsän välisestä suhteesta pitkällä aikavälillä. Se vastaa kysymyksiin, mihin ihminen on tarvinnut metsää, miten ihminen on käyttänyt sitä ja millaisia käytön jälkiä siitä on jäänyt eri aikoina? Millainen on Finsilvan omistamien metsien oma historia?
Vuonna 2005 perustettu metsä- ja luontopääomayhtiö Finsilva Oyj on yrityksenä nuori, mutta sen omistamat metsät ovat tuhansien vuosien saatossa ehtineet uusiutua lukemattomia kertoja. Sanonta ”metsän omistajuus vaihtuu, mutta metsät ovat ikuisia” sisältää jotain olennaista ihmisen, yhteiskunnan ja metsän aikojen toisistaan poikkeavista kestoista. Ihmisen aika on lyhyempi kuin yhteiskunnan, mutta ne molemmat ovat vielä paljon lyhyempiä kuin metsien aika.
Metsä on ollut resurssi, jota ihminen on käyttänyt monin eri tavoin. Vaikka väestömäärä oli 1700-luvulle asti suhteellisen pieni, kaskeamisen, tervanpolton, karjanlaidunnuksen, polttopuun ja muun kotitarvekäytön jäljet näkyivät selvästi eteläisessä Suomessa. Kaskenpoltto oli kauan vallitseva metsänkäyttömuoto, minkä lisäksi hyvien vesikuljetusyhteyksien tuntumassa poltettiin tervaa ja sahattiin lankkuja. Etelä-Suomen rautaruukit käyttivät teollisissa prosesseissaan puuhiiltä, mikä paikallisesti kulutti metsät lähes loppuun. Suurin osa puusta kuitenkin poltettiin hatarien ja vetoisten asumusten uuneissa sekä käytettiin aidaksina, rakennus- ja muina kotitarvepuina. Höyrysahojen käyttöönotto sekä paperi- ja selluloosateollisuuden läpimurto 1800-luvun lopulla lisäsivät metsiin kohdistuvia käyttöpaineita. Kuitenkin vielä 1900-luvun alussa teollisuuden tarvitsema puu käsitti vain kolmasosan siitä, mitä ihmiset käyttivät arjessaan poltto-, rakennus- ja tarvepuina.
Metsänkäytön suurin ongelma oli, ettei metsiä uudistettu. Hakkuiden tai kaskeamisen jälkeen metsät saivat jäädä oman onnensa nojaan. Metsissä laidunnettu karja talloi nousevat puuntaimet ja söi niiden latvat. Harsinta eli parhaiden puuyksilöiden hakkaaminen johti puolestaan siihen, että jäljelle jätetyt heikoimmat puuyksilöt eivät kasvaneet kunnolla. Nouseva alikasvusto ei saanut riittävästi valoa ja taimet tukehtuivat kasvavan heinikon alle. Vasta modernin metsänhoitotieteen myötä 1800-luvun lopulta lähtien metsiä opittiin uudistamaan ja hoitamaan.
Metsien omistajuudella oli suorat vaikutukset metsien käyttöön ja sen myötä niiden tilaan. 1700-luvun jälkipuoliskolla käynnistynyt isojako sekä Kustaa III:n antama niin sanottu yhdistys- ja vakuuskirja vuodelta 1789 loivat metsien yksityisomistuksen. Pääosa Finsilvan noin 130 000 hehtaarin metsäomaisuudesta on muodostunut G. A. Serlachius Oy:n, Ab J. W. Enqvist Oy:n ja Metsäliiton aiemmin omistamista metsistä. Yhtiöille metsät olivat resurssi, joiden käsittely perustui erityisiin pitkän aikajänteen mukaisiin metsänhoitosuunnitelmiin. Hakkuille oli osoitettu vuotuinen maksimimäärä, eivätkä ne saaneet ylittää vuotuista hehtaarikasvua. Metsän uudistaminen joko kylvämällä tai taimia istuttamalla sekä raivaukset ja harvennukset oli tehtävä ajoissa, jotta metsä kasvaisi hyvin. Metsäomaisuudesta kannatti pitää hyvää huolta.
Ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisen vuoksi ihmisen suhde metsään on muuttumassa. Yhtenä esimerkkinä tästä muutoksesta on luontopääoman (Natural Capital) käsite, jolla tarkoitetaan kaiken luonnosta tulevan (maaperän, ilman, veden ja elävien olentojen) arvoa. Luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen tähtäävät toimet ja niitä tukevien taloudellisten kannustimien luominen ovat esimerkkejä luontopääoman synnyttämistä markkinoista.
Finsilvan historian toimijoita ovat metsä ja sen omistaja, ihminen tai yritys. Kirjan ensimmäisessä osassa tarkastellaan lukuisia näiden metsien käyttäjiä ja omistajia historian kuluessa. Toisessa osassa tarkastellaan omistettua metsää, sen menneisyyttä ja vaiheita sekä ihmisen vaikutuksia metsään. Omistettua metsää edustavat tutkimukseen niiden omistushistoriallisten eroavaisuuksien sekä toisistaan poikkeavien metsänkäyttömuotojen perusteella valitut neljä aluetta, Mäntänvuori Mänttä-Vilppulassa, Vermassalo Virroilla, Nygård Kurussa ja Dalkarby Pohjan pitäjässä.
Jyrki Paaskoski 2025. Erään metsäomaisuuden tarina. Finsilvan metsät. Savonlinna: Suomen Metsämuseo Lusto. Julkaistaan kesäkuussa 2025.
Artikkelikuva: Lusto. Suomen Metsäyhdistyksen kokoelma. Metsätaloudellinen valistustoimisto. GASin metsämiehet 1928.
Lue lisää aiheesta:
Metsäomaisuuden syntytarina – Uusi kirja valottaa metsän ja ihmisen vuorovaikutusta
Kaikki historiateoksesta kertovan artikkelisarjan osat löydät kootusti täältä.
