| Tontin valinta, Vinkit vapaa-ajan asumiseen

10 vinkkiä mökkitontin ostamiseen

Mökkitontin hankinnassa tulee monia uusia asioita vastaan, joita ei välttämättä huomaa tai tule ajatelleeksi.

Listasimme muutaman huomion arvoisen vinkin, joista on toivottavasti apua tontin ostoa suunnittelevalle.

1) ”Käydäänkö päiväseltään saunassa” eli etäisyys

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuvalla on edessään valinta siinä maksaako hieman enemmän siitä, että mökkimatka on lyhempi. Jos haluaa körötellä hieman kauemmas, niin euroissa voi säästää alkuvaiheessa kymmeniä tuhansia tontin hinnassa, joka ensivaikutelmana vaikuttaa suurelta erolta. Entäs sitten pitemmän ajan kuluessa? Laskimme, että jo bensiinikuluissa säästämme vuosien kuluessa merkittävän summan ajamalla Lohjalle Mäntyharjun sijaan. Mökin läheisyys on mahdollistanut myös esimerkiksi päiväseltään saunassa käynnit, jotka eivät olisi edes mahdollista pitemmällä mökkimatkalla. Sijoita siis muutama euro lisää ja osta tontti läheltä kotiasi. Ne eurot maksavat itsensä takaisin moneen kertaan rahassa ja vaivattomuudessa.

2) ”Ei se sähkön vetäminen paljoa maksa…” eli paljonko sähköliittymä kustantaa

Suomessa verkkoyhtiöllä on monopoli alueellaan ja uuden sähköliittymän hinta mökkialueella on skaalassa 2000 – 25.000 €. Yhtiöt ovat hinnoitelleet liittymienhinnat suoraviivaisesti vyöhykkeittäin ja hinnat ovat kiveenkirjoitetut. Huonoimmassa tilanteessa sinulla liittymä saattaa maksaa 20.000€, kun taas naapurille sähköliittymä maksaa 4000€. Se, että sähkölinja menee mökin lähellä, ei vielä tarkoita mitään eli selvitä sähköliittymäsi hinta jo etukäteen verkkoyhtiöltä tai pyydä välittäjää se tekemään.

3) ”Tottakai tuohon rantaan saa rakentaa” eli mitä kaava sanoo

Suomessa rakentaminen on valitettavan säänneltyä, ja se mitä on saanut tehdä 50 vuotta sitten, ei välttämättä ja todennäköisesti enää ole voimassa. Jos kuvittelit, että saat purkaa vanhan saunan vedenrajassa ja rakentaa tilalle uuden, niin taitaa olla turha toivo. Kaikkein helpointa on se, että ostettavassa tontissa on selkeä ja sinun tarpeitasi vastaava kaava. Vai uskallatko heittää arpaa rakennusvalvonnan kanssa siitä, että saako sinun toiveittesi mukaisen mökin kaavattomalle tontille rakentaa? Tontin osto on iso taloudellinen satsaus ja me ainakin halusimme tietää tarkalleen, että mitä saa rakentaa ja mille etäisyydelle rannasta.

4) Näe tontti puilta

Puun kaataminen ja pätkiminen kestää noin 10 minuuttia. Kuusen ja männyn täysimittaiseksi kasvaminen kestää noin 60 vuotta. Mitä enemmän tontillasi on puita, niin sitä enemmän se antaa sinulle mahdollisuuksia. Kaada ne pois, jotka ei miellytä ja jätä ne, jotka miellyttävät. Bonuksena saat polttopuut grilliin, saunaan ja takkaan pitkäksi ajaksi.

5) ”Kyllä tähän tien saa tehtyä” eli käytä ammattilaista

Jos haaveidesi tontilla on jotain erikoispiirteitä, jotka eivät saman tien selviä, niin kannattaa ennen ostoa käydä vilkaisemassa tulevia tiluksia kyseisein alan ammattilaisen kanssa. Tontillamme kävimme tutun maanrakentajan kanssa, kun pohdimme mökin rakennuspaikkaa ennen tontin ostoa. Omaa ostopäätöstä helpotti kun tiesi, että mökin voi teknisesti rakentaa siihen mihin haluaa.

6) ”Tässä on miljoonan neliön tontti” eli mikä on olennaista tontin muodossa

Kuten asunnoissakin, niin tontissa on olennaista se miten neliöt on käytetty. Jos tontissa on vain pieni viipale rantaa ja tontti laajenee taaksepäin, niin silloin neliöt menevät helposti hukkaan. Tontin hinnassa on kuitenkin kaikki neliöt laskettu helposti rantatontin hinnoilla, vaikka sitä itse rantaviivaa ei olisi juuri nimeksikään. Älä anna kokonaisneliöiden hämätä, jos tontti on huonon muotoinen.

7) ”Mistä se aurinko porottaa” eli tontin ilmansuunta

Toinen tykkää auringosta, toinen ei. Jos mahdollista, niin käy tontilla hieman eri kellonaikoina. Kannattaa ainakin kokeilla aikaista aamua ja ilta-aurinkoa. Lopun päivästähän aurinko menee noiden ääriasentojen välissä. Tämä helpottaa myös paljon mökin ja saunan sijoittamista, kun tiedät jo suunnitteluvaiheessa auringon liikkeet tonttiisi nähden.

8) ”Kyllä sen rannan saa siitä siirrettyä” eli rannan muodot ja syvyydet

Maan muokkaus on helppoa – rannan ei. Muistathan, että rannan muokkaus on myös kunnan puolesta monesti rajoitettua eli maata ei voi suoraan kipata sinne rantaveteen, vaikka kuinka mieli tekisi. Ruoppaus on mahdollisuus mutaisissa ja kaislikkoisissa kohteissa, mutta sille on myös omat rajoituksensa, kun määrä ylittää yli 500 kuutiota. Ruoppauksesta joutuu myös aina tekemään ilmoituksen ELY- keskukselle ja se tuo lisäkustannuksia.

9) Ennätyshaukia vai tyhjän vetämistä

Jos toiveenasi on harrastaa mökillä kalastusta saaliin kera, niin katso järven syvyyskäyrät esimerkiksi maanmittauslaitoksen sivuilta. Kokenut kalastaja pystyy jo niistä päättelemään paljon näköhavaintojen lisäksi. Suomalaisista vesistä löydät myös paljon tietoa netistä eli ahkerasti vain googlaamaan. Me kävimme nakkaamassa virveliä tontilla yhden illan ennen tontin ostoa ja jo neljännellä heitolla tuli mukavan kokoinen ahven. Tiesimme jo siinä vaiheessa, että kalan saanti ei tule olemaan ongelma. Tontin myyjä varmasti myös antaa luvan kyseiselle kokeilulle, kun pyydät ystävällisesti luvan.

10) Osta tontti itsellesi, älä muille!

Ihmisellä on kummallinen tapa yrittää miellyttää muita. Olet tekemässä isoa päätöstä itsellesi ja perheellesi ja jos tontti on teille sopiva, niin sitten se on. Jos joku toinen on tottunut erilaiseen mökkeilyyn, niin hän luultavasti yrittää ystävällisesti ”myydä” ajatuksiaan myös sinulle. Kukaan muu ei pysty sanomaan sitä, mikä on teille se mukavin tontti eli älä kuuntele liikaa tai ollenkaan muiden mielipiteitä. Muista, että niitä rakennuksia siinä tontin päällä voi muokata ja rakentaa moneenkin kertaan, mutta sitä kyseistä tonttia et voi esimerkiksi sijainniltaan miksikään muuttaa.

Katso myös, mistä mökkihaaveemme sai alkunsa!

Tutustu Finsilvan rantatontteihin ja ota askel kohti unelmiesi kesäpaikkaa!

Päivitetty 21.12.2022