Kaikki maa-alueet yhdeltä metsänomistajalta
Finsilvan kumppanina uusiutuvan energian yhtiöt hyötyvät omistamistamme suurista yhtenäisistä metsäalueista. Parhaassa tapauksessa pystymme tarjoamaan energiayhtiölle kaikki voimalaitosten rakentamiseen tarvittavat alueet, jolloin asioista sopiminen on paljon helpompaa kuin useiden yksittäisten metsänomistajien kanssa neuvoteltaessa.
Metsistämme löytyy esimerkiksi tuulivoiman tuotantoon erinomaisesti soveltuvia tuulisia ja kaukana asutuksesta sijaitsevia kohteita. Metsissä tuulivoiman ja muun toiminnan yhteensovittaminen on usein muita maankäyttöluokkia helpompaa.

Huomioimme paikalliset pienomistajat
Finsilva on avoin yhteistyöhön uusiutuvan energian hankkeissa myös muiden maanomistajien kanssa. Metsäalueita yhdistelemällä sekä pienmetsänomistajien että kuntien on mahdollista päästä helpommin mukaan laajoihinkin hankkeisiin. Olemme arvostettu ja haluttu kumppani, jolla on tarvittava näkemys ja osaaminen yhteisten intressien edistämiseen.
Ympäristökompensaatioilla luontoystävällistä rakentamista
Ekologisella kompensaatiolla voidaan luonnolle aiheutettu haitta hyvittää parantamalla luonnon tilaa vastaavasti toisaalla. Siksi tarjoamme esimerkiksi uusiutuvan energian yhtiöille monipuolisia mahdollisuuksia kompensoida maa-alueillemme sijoittuvien voimalaitosten rakentamisesta aiheutuneita luontohaittoja.
Suurena metsänomistajana pystymme löytämään ympäristökompensointiin riittävän isoja alueita, jotka sopivat uuden metsän istuttamiseen tai heikentynyttä elinympäristöä vastaavan kohteen ennallistamiseen. Osallistumme myös aktiivisesti kompensaatiomallien kehittämiseen, jotta uusiutuvan energian hankkeiden rakentamisesta aiheutuneet negatiiviset vaikutukset voidaan korvata parhaalla mahdollisella tavalla.
Viiden tuulivoimahankkeen kokonaisuus
Finsilva kehittää yhdessä Eoluksen kanssa viittä tuulivoimahanketta keskisessä Suomessa. Hankkeiden yhteenlaskettu tuotantoteho on yli 600 megawattia. Tavoiteaikataulun mukaan sähköntuotanto alkaa aikaisintaan vuonna 2027.
”Finsilvan strategia on tuottaa taloudellista, sosiaalista ja ekologista hyvinvointia luonnosta. Toiminta-alustojen luominen uusiutuvalle energialle, kuten tuulivoimalle, on tärkeä osa tätä strategiaa”, Finsilvan toimitusjohtaja Juha Hakkarainen sanoo.
Haluatko tietää lisää?
Uusiutuvan energian hankkeita koskevissa kysymyksissä voit olla yhteydessä metsä- ja ympäristöpäällikköömme Markus Nissiseen (markus.nissinen[a]finsilva.fi). Voit myös lähettää sähköpostia osoitteeseen info[a]finsilva.fi, josta ohjaamme sen eteenpäin.
Usein kysyttyä uusiutuvasta energiasta
1. Miten tuulivoimalat vaikuttavat metsätalouskäytössä olevaan alaan?
Tuulivoimalat ja niiden tarvitsemat huoltotiet sekä kaapeloinnit vähentävät metsätalouskäytössä olevaa aluetta, mutta isossa mittakaavassa määrät ovat pieniä. Yhden turbiinin tarvitsema maa-ala on vain 1–1,5 hehtaaria. Tuulivoimalla ei ole suurta vaikutusta myöskään puunkorjuuseen. Finsilvan kohdalla suurimmatkaan tuulivoiman tuotantoskenaariot eivät vaikuta puuntuotantoon käytännössä lainkaan. Lue blogiartikkelistamme lisää tuulivoiman ja metsätalouden yhdistämisestä.
2. Voidaanko aurinkovoimala sijoittaa entiselle turvesuolle?
Loppuun nostetut turvesuot soveltuvat hyvin aurinkovoimaloiden tarpeisiin. Alueet ovat aukeita ja tasaisia, eikä paneeleille siis aiheudu varjostuksia puista. Kun kaikki turve on nostettu, on kivennäismaa yleensä riittävän lähellä, jotta voimalan rakenteet pystytään helposti rakentamaan.
3. Miten uusiutuvan energian hankkeen aiheuttama haitta kompensoidaan?
Rakentamisesta voi aiheutua metsäkatoa eli metsäpinta-alan pienenemistä ja luontokatoa eli luonnon monimuotoisuuden pienenemistä. Näistä metsäkatoa voidaan kompensoida istuttamalla korvaava määrä metsää toisaalle. Luontokadon kompensaatio toteutetaan esimerkiksi ennallistamalla tai suojelemalla jokin toinen vastaavanlainen alue mahdollisimman läheltä kompensoitavaa aluetta.
Tilaa uutiskirjeemme!
Kiinnostaako sinua kuulla, mitä metsässä tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa? Mitä tapahtuu perinteisessä metsätaloudessa, millaisia uusia innovaatioita on kehitteillä ja miten Finsilva kehittää toimintaansa? Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt kartalla metsätalouden uusimmista puheenaiheista!