| Kustannukset ja rahoitus, Mökin valinta ja rakentaminen, Vinkit vapaa-ajan asumiseen

Säästä tonttia ja kukkaroa – valitse mökin perustamistavat ja maanrakennustyöt oikein

Mökin rakennushanke alkaa raivaus-, maanrakennus- ja perustustöillä. Näillä on paitsi budjetin myös projektin onnistumisen kannalta ratkaiseva merkitys.

Kevät on pihatöiden ja rakentamisen aikaa. Finsilvan maankäyttöasiantuntija Jukka Suhosen mukaan avuksi kannattaa kutsua ammattilaiset, jotta lopputulokseksi saadaan mittatarkka ja kestävä mökki.

– Rakennusprojekti polkaistaan käyntiin maaperän pohjatutkimuksella, jossa selvitetään tontille soveltuvat perustamistavat. Maaperän selvitys kannattaa tehdä heti, kun tontti on hankittu ja mökin paikka on alustavasti päätetty, jolloin arkkitehti ja rakennesuunnittelija voivat lausunnon pohjalta suositella rakennukselle kannattavinta perustustapaa, toteaa Suhonen.

Perustusten tehtävä on sälyttää rakennuksesta aiheutuvat kuormitukset maaperän kantamiksi. Mökkirakentamisen perustustöissä päästään yleensä melko helpolla, eikä järeisiin paalutuksiin tai louhintoihin juuri tarvitse turvautua. Maaperän ohella tontin muoto vaikuttaa perustustavan valintaan.

– Kallioisille ja hyvin kantaville maapohjille sopii useimmiten tonttia ja kukkaroa säästävä pilariperustus, joka vaatii vain vähäisiä maanrakennustöitä, sanoo Suhonen.

Muita mökkirakentamisen yleisiä perustus- ja alapohjarakenteita ovat yhtenäisen perusmuurin päälle tehty rossipohja ja tasaiselle rakennuspaikalle sopiva maanvarainen laattapohja yhdistettynä betoni- tai harkkorakenteiseen sokkeliin.

Varaa maanperustustöille riittävän väljä aikataulutu

Suhosen mukaan sopivan perustamistavan valinnan lisäksi hyvällä suunnittelulla voidaan hillitä maanrakennustöiden kustannuksia, esimerkiksi valitsemalla rakennuksen sijoituspaikka tontilla tarkkaan.

– Maanrakennuksen louhinta- ja täyttömääristä koituvia kustannuksia voidaan hallita muun muassa optimoimalla rakennuksen korkeusasema sekä pohjan muoto ja koko, vinkkaa Suhonen.

Suhosen mukaan maanrakennustöistä ja perustuksista selviää hyvin, kun suunnittelee etukäteen ja muistaa maltin. Maankaivuvaiheessa voi tulla myös yllätyksiä maaperätietojen tarkentuessa.

– Perusteellisinkin pohjatutkimus on aina suuntaa-antava, mikä on hyvä muistaa aikataulutuksessa, toteaa Suhonen.

Vinkit maanrakennustöihin:

 Ohesta löydät Finsilvan suositukset ja vinkit mökin perustuksen ja maanrakennustöiden valintaan:

Perehdy hyvin

Perustustöiden ja maanrakennuksen merkitys mökkiprojektin onnistumiselle on suuri. Arvioi realistisesti omat taitosi ja ajankäyttösi, ja teetä tarvittavat työt ammattilaisilla. Muista perehtyä jo tässä vaiheessa rakennuttajan ja urakoitsijoiden välisiin velvollisuuksiin ja tarvittaviin sopimuksiin.

 Ole ajoissa

Tontin pohjasuhteet vaikuttavat perustamistavan valintaan. Teetä pohjatutkimus hyvissä ajoin, jotta arkkitehti ja suunnittelijat saavat tulokset käyttöönsä. Kunnan rakennusvalvonnassa voi olla myös valmiina maaperäkarttoja, joista saa tietoja alueen maaperästä.

Muista maltti

Maakerrosten paksuudet ja maalajit voivat vaihdella lyhyelläkin matkalla, mikä voi pohjatutkimuksesta huolimatta aiheuttaa yllätyksiä rakennustöiden aikana. Tarkasta maaperän vastaavuus maankaivuvaiheessa ja varaudu, että tietojen tarkentuminen voi vaikuttaa maanrakennustöiden suunnitteluun, toteutukseen, aikatauluun ja kustannuksiin.

Lähteet: Finsilva, Infra, Meidän Mökki

Lue myös vinkkimme mökkirannan ruoppaamiseen!