| Mökin valinta ja rakentaminen

Naapurien kuuleminen tarkoittaa rakentamisaikeistasi ilmoittamista

Jos teet mökillä rakennustöitä, on hyvä kertoa naapureille etukäteen, mitä on tapahtumassa. Toisinaan tiedottamista vaatii jopa laki. Lakiin perustuva naapurien kuuleminen tarkoittaa käytännössä sitä, että naapureilta pyydetään allekirjoitukset ennen rakentamisen aloittamista.

Uusien rakennusten rakentamiseen ja nykyisten rakennusten merkittäviin muutostöihin tarvitaan rakennus- tai toimenpidelupa. Rakentamista säätelee maankäyttö- ja rakennuslaki, jonka mukaan lupahakemuksesta on ilmoitettava naapureille. Kun siis rakennat mökkitontille jotakin uutta tai laajennat vanhoja rakennuksia, sinun on ehkä suoritettava naapurikuuleminen.

Naapurien kirjallisen kuulemisen lisäksi tarvitset tontille tiedotustaulun, joka kertoo tulevasta rakentamisesta. Taulussa on oltava tiedot rakennushankkeesta sekä rakennuttajan, pääsuunnittelijan ja vastaavan työnjohtajan nimet yhteystietoineen. Kaikkein pienimmissä hankkeissa taulua ei vaadita.

Miten naapurien kuuleminen tehdään?

Jos rakennus on määräysten mukainen, naapurien kuuleminen on pelkkä ilmoitusasia. Kunnan rakennusvalvonnan sivuilta saat lomakkeen, johon voit kerätä tarvittavat allekirjoitukset. Esittele naapureille hankkeen pääpiirustukset ja kaikki muu oleellinen tieto. Sen jälkeen he todistavat allekirjoituksellaan, että olet tiedottanut rakennushankkeesta. Samalla he voivat merkitä, jos heillä on jotakin huomautettavaa asiasta. Valitusmahdollisuutta naapurien kuuleminen ei kuitenkaan poista.

Monet kunnat käyttävät www.lupapiste.fi-palvelua, jossa naapurikuulemisen voi toteuttaa sähköisesti. Rakennusluvan käsittelijä merkitsee palveluun ne naapurit, jotka on kuultava. Lupapiste.fissä kuulemiset voi jättää myös viranomaisen hoidettavaksi, mutta työ maksaa tavallisesti muutamia kymmeniä euroja naapuria kohti. Jos naapureiden sähköposteja ei ole tiedossa, viranomainen lähettää kuulemiset kirjepostina, mikä vie hieman aikaa.

Silloin, kun naapureita ei tavoiteta tai heitä on yli kymmenen, kunta joutuu kuuluttamaan hankkeesta sanomalehdissä ja kunnan ilmoitustaululla. Ilmoituksen pitää olla nähtävissä 14 päivää, eli kokonaisuudessaan kuulutukseen kuluu aikaa 3-4 viikkoa.

Milloin naapurien kuulemista tarvitaan?

Kunnilla on eri käytäntöjä, ja vähäiseksi laskettavan rakentamisen määritelmä vaihtelee. Kysy sen vuoksi neuvoa mökkikunnan rakennusvalvonnasta. Usein yhteydenpidon rakennusvalvontaan hoitaa rakennushankkeen pääsuunnittelija, joten palkkaamalla ammattitaitoista apua pääset itse vähemmällä.

Yksinkertaistettuna voi sanoa, että naapurikuulemista todennäköisesti tarvitaan, jos uudessa rakennuksessa on katto. Siten esimerkiksi grillikatos, katettu terassi, huvimaja tai sauna tavallisesti vaatii naapurien kuulemisen; maan tasalla oleva katoton patio tai tavanomainen laituri ei. Jos aiot remontoida vanhaa mökkiä, naapureiden kuuleminen on hoidettava, jos kerrosala kasvaa.

Kun rakennushanke on vähäinen ja naapurien edun kannalta merkityksetön, naapurikuulemista ei tarvita. Asiaan vaikuttaa muun muassa se, missä kohtaa tonttia rakennus sijaitsee ja näkyykö se naapuriin tai kadulle.

Jos aiot rakentaa lähemmäs naapurin rajaa kuin 4 metriä asemakaava-alueella tai 5 metriä asemakaavan ulkopuolella, tarvitset naapurilta kirjallisen suostumuksen.

Ketkä ovat mökin naapureita?

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan lupa-asiassa naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai alueen omistajaa tai haltijaa. Naapuri voi olla myös tien tai kapean vesistön toisella puolella.

Usein mökillä asutaan niin väljästi, ettei naapureita edes näy. Sen tulkitseminen, ketkä ovat naapureita, voi olla vaikeaa tehdä itse. Asiassa kannattaa pyytää ohjeita mökkikunnan rakennusvalvonnasta. Vaikka joku olisi rajanaapuri, häntä ei välttämättä tarvitse kuulla. Rakennusvalvontaviranomainen voi linjata näin esimerkiksi silloin, kun naapurin puolelle julkisivua ei tehdä muutoksia.

Aina, kun olet epävarma, kannattaa ottaa yhteyttä rakennusvalvontaan, koska muuten rakennushankkeesi saattaa pitkittyä ja mutkistua. Rakennuslupapäätös on lainvoimainen, kun 14–30 päivän mittainen valitusaika on umpeutunut. Jos naapureita ei ole kuultu, vaikka olisi pitänyt, ja joku heistä tekee valitusaikana valituksen, rakennuslupa kaatuu. Sen jälkeen lupa on otettava uudelleen käsittelyyn.

Lue myös nämä: 

Rantatontille rakentaminen

Mökkiprojektin suunnittelu ja suunnitelmat

Oma tupa, oma lupa – reilunkokoinen rakennusoikeus vastaa muuttuviin tarpeisiin

Haaveissa puurakenteinen mökki – vinkit toteutustavan valintaan