Tämä kirjoitus on osa artikkelisarjaa, jossa esittelemme Finsilvan metsäomaisuudesta kertovaa historiateosta.
Pääosa Finsilvan nykyisin omistamista metsistä on alun perin kuulunut G. A. Serlachius Oy:lle, Ab J. W. Enqvist Oy:lle ja Metsäliiton Teollisuudelle. Gösta Serlachius kartutti metsäomaisuuttaan systemaattisesti 1900-luvun alusta lähtien. Vuonna 1925 eduskunta kuitenkin sääti niin sanotun Lex Pulkkisen, joka kielsi yhtiöitä hankkimasta metsämaata talonpojilta.
Tämän jälkeen G. A. Serlachius Oy osti muiden yhtiöiden metsiä. Suurin kauppa tapahtui vuonna 1965, jolloin Serlachius osti tamperelaisen Ab J. W. Enqvist Oy:n metsät, yhteensä 14 500 hehtaaria. Tämän jälkeen yhtiöllä oli kaikkiaan noin 68 300 hehtaaria. Vuoteen 1983 mennessä G. A. Serlachius Oy:n metsäomaisuus oli kasvanut lähes 83 000 hehtaariin.
Metsät olivat G. A. Serlachius Oy:lle ennen muuta taloudellinen resurssi. Kun raakapuun hinta oli korkealla, yhtiö hakkasi omista metsistään tavallista enemmän. Koska metsät olivat yhtiölle taloudellinen resurssi, niitä piti myös hoitaa ajankohdan parhaiden metsänhoito-oppien mukaisesti. G. A. Serlachius Oy tilasi Thomén Metsätoimisto Oy:ltä arviolaskelman metsiensä puumäärästä ja suosituksen hakkuista kymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Yhtiöllä oli vuonna 1908 perustettu metsäosasto, joka suunnitteli hakkuut ja muut metsänhoitotoimenpiteet.
Sotavuosien jälkeen metsäresurssin taloudellinen käyttö oli tärkeä osa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa. Sanonnan mukaan Suomi seisoi puujaloilla, koska huomattava osa vientituloista saatiin metsäteollisuuden tuotteista. Yhteiskunta halusi lisätä ja nopeuttaa metsien kasvua, jolloin syntyi tehometsätalouden käsite. Kaavamaiset avohakkuut, järeät maanmuokkausmenetelmät ja soiden kuivattaminen olivat tämän ajanjakson tunnuskuvia.
Metsäkäsitykset ajautuivat murrokseen 1970-luvulla luonnonsuojeluliikkeen voimistuessa. Metsät nähtiin yhä useammin myös ainutlaatuisina ekosysteemeinä, joissa hakkuita oli toteutettava harkiten ja suunnitelmallisesti. Luonnonsuojeluliike ja metsäteollisuus joutuivat väistämättömälle törmäyskurssille, joista osoituksena olivat 1980- ja 1990-lukujen suuret metsäsodat.
Vuosituhannen vaihteessa keskusteltiin ilmaston lämpenemisestä, kasvihuoneilmiöstä ja ilmansaasteiden vaikutuksesta metsiin. Metsien merkitys globaalissa ilmastonmuutoksessa korostui, ja 2010–2020-luvun taitteessa puhe kääntyi myös metsien monimuotoisuuden vahvistamiseen ja luonnon monimuotoisuuskadon torjumiseen.
Vuonna 2021 Iso-Britannian valtionvarainministeriö julkaisi riippumattoman selvityksen luonnon monimuotoisuuden ja elonkirjon köyhtymisen vaikutuksista talouteen, ympäristöön ja ihmiskunnan hyvinvointiin. Raportin laati Cambridgen yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Sir Partha Dasgupta työryhmineen, ja se muutti olennaisesti keskustelua luonnon monimuotoisuuden ja talouden välisistä suhteista.
Dasguptan raportin on sanottu tekevän saman elonkirjon köyhtymiseen liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi kuin Nicholas Sternin raportti (2006) teki ilmastonmuutoksen kohdalla. Sinänsä ilmastonmuutoksen ratkaisumallit eivät tietenkään sovellu elonkirjon köyhtymisen hillitsemiseen, mutta molempia yhdistää ajatus markkinavoimien tuesta globaalin ongelman ratkaisemiselle.
Luontopääoma (natural capital) koostuu maaperästä, mineraaleista, vedestä ja ilmasta sekä kaikesta elollisesta ja elottomasta luonnosta. Raportin mukaan ihmiskunta kuluttaa luontopääomaa enemmän kuin luontopääoma ehtii uusiutua. Tästä aiheutuu luonnon monimuotoisuuden vähenemistä, joka vähentää vähitellen ihmiskunnan hyvinvointia.
Raportin mukaan ongelmana on se, ettei luonnon ”markkina-arvo” näy riittävästi taloudessa, vaikka ihminen elää luonnosta ja sen tarjoamista palveluista. Luontoa olisi ajateltava yhtenä pääoman muotona, koska talous on täysin riippuvainen luonnosta ja sen monimuotoisuuden säilymisestä. Ihminen on kuluttanut luontopääomaansa kestämättömällä tavalla, eivätkä markkinat ole kiinnittäneet siihen huomiota ja hillinneet sitä.
Finsilvan vuonna 2021 valmistuneen strategian mukaisesti yritystä kehitetään metsä- ja luontopääomayhtiönä. Tavoitteena on tasapainoinen luontopääomatalous, jossa elonkirjon köyhtyminen pysäytetään. Metsien merkitys kestävän kehityksen ytimessä on laajasti tunnistettu ja yleisesti hyväksytty luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjä ja vahvistaja. Finsilva halusi uuden strategiansa avulla olla mukana luomassa monimuotoisuuden ympärille kehittyviä kotimaisia luontopääomamarkkinoita.
Finsilvan tavoitteena on metsä- ja luontopääoman vastuullinen ja monimuotoinen hyödyntäminen ja käyttö. Samalla yhtiö tuottaa luonnosta taloudellista, sosiaalista ja ekologista hyvinvointia ja pyrkii ihmisen, luonnon ja taloudellisten intressien yhteensovittamiseen. Metsä- ja luontopääomayhtiönä (natural capital company) Finsilva haluaa harjoittaa kestävää metsätaloutta, luoda edellytyksiä uusiutuvalle energialle, kehittää ympäristökompensaatiomarkkinoita, tukea monimuotoisuutta edistävää tutkimusta ja edistää luonnon virkistysarvoja.
Finsilvan tarjoamissa luontopääoman ekosysteemipalveluissa kestävästi tuotetun raakapuun myynti metsäteollisuudelle muodostaa edelleen taloudellisesti merkittävimmän osuuden. Saadakseen markkinoiden hyväksynnän myymälleen raakapuulle Finsilva sitoutui vuonna 2017 metsätalouttaan ohjaavaan FSC-standardiin.
Reilun sadan vuoden aikana käsitykset metsästä pääomana ovat muuttuneet. Metsät nähtiin aluksi lähes yksinomaan puuraaka-ainetta tuottavana taloudellisena resurssina. Sen rinnalle on sittemmin syntynyt muitakin näkemyksiä metsän arvoista, joilla viime kädessä on myös taloudellista merkitystä. Ne voivat synnyttää laajemmassakin mitassa uutta markkinaehtoista toimintaa, huomioimalla samalla ilmastonmuutoksen torjumisen ja elonkirjon lisäämisen.
Lue lisää aiheesta:
Metsäomaisuuden syntytarina – Uusi kirja valottaa metsän ja ihmisen vuorovaikutusta
Kaikki historiateoksesta kertovan artikkelisarjan osat löydät kootusti täältä.
