Tämä kirjoitus on osa artikkelisarjaa, jossa esittelemme Finsilvan metsäomaisuudesta kertovaa historiateosta.
Pirkanmaan ja Keski-Suomen maakuntien rajalla nykyisen Mänttä-Vilppulan kaupungin keskustaajaman vieressä sijaitseva Mäntänvuori syntyi sulamisvesien erillään sijainneeseen jääjärveen kuljettamista sora- ja hiekkakasaumista noin 10 000 vuotta sitten. Mäntänvuoren pohjoisen- ja luoteenpuoleiset jyrkät sivut muodostuivat lähes 90 metriä korkeaa ja pystysuoraa jääseinää vasten. On mysteeri, miksi juuri tänne syntyi muista harjuista irrallaan oleva vuori.
Ensimmäiset ihmiset liikkuivat Mäntänvuorella jo kivikaudella noin 8 000–10 000 vuotta sitten. Kivikauden ilmasto oli lämpimämpi kuin nykyään. Mäntänvuoren rinteillä liikkuneet ihmiset ihailivat luultavasti suuria tammia, metsälehmuksia ja mäntyjä sekä pähkinäpensasmetsiköitä. Vasta viileämmällä pronssikaudella ilmestyi alueelle nykyinen vallitseva puulaji eli kuusi.
Seudun ensimmäinen vakituinen asukas, lautamies Tuomas Niilonpoika, asettui asumaan Mäntänvuoren läheisyyteen 1550-luvulla ja ryhtyi polttamaan pienialaisia kaskia. Tuottavimmat kasket tehtiin havupuuvaltaiseen luonnonmetsään. Huuhtakaski raivattiin kuusimetsään, ja siinä viljeltiin ainoastaan ruista. Menetelmä oli erittäin tuottoisa, sillä se antoi viljelijälleen jopa satakertaisen sadon. Koska asukkaita alueella oli vain vähän, intensiivinenkään kaskeaminen ei jättänyt maisemaan kovin merkittäviä jälkiä.
Vasta torppien perustaminen vaikutti metsäluontoon merkittävämmällä tavalla, kun torpparit saivat luvan käyttää lähiseudun metsiä kaskeamiseen ja polttopuun hankintaan. 1800-luvun lopulla torppien ympäristöjen metsät oli hakattu, eikä niitä ollut uudistettu. Metsä ei päässyt kasvamaan, koska karja laidunsi niissä.
Mäntänkosken vuolaina virtaavat vedet kiinnostivat liikemiehiä. Ensimmäinen vesisaha perustettiin 1823 ja toinen 1854. Sahojen perustaminen merkitsi siirtymistä intensiivisempään metsänkäyttöön, mikä kohdistui aluksi lähialueiden järeisiin tukkipuihin. Myös monet Mäntänvuoren vanhoista kuusista sahattiin tässä vaiheessa lankuiksi ja laudoiksi. Vuonna 1868 tamperelainen apteekkari G. A. Serlachius osti Mäntänkosken läntisen haaran vuokraoikeuden ja rakensi paikalle puuhiomon.
Vuonna 1888 G. A. Serlachius osti viereisen Mäntän tilan, johon Mäntänvuori kuului. Neljä vuotta myöhemmin Serlachius tilasi metsilleen hoitosuunnitelman. Metsät olivat tuolloin keskimäärin noin 30–40-vuotiaita, eikä vanhempaa metsää ollut. Suunnitelma sisälsi esimerkiksi tarkkoja ohjeita harvennuksista, vioittuneiden ja kaatuneiden puiden poistamisesta, siemenpuiden säilyttämisestä ja ojituksista. Mäntänvuoren metsän kiertoajaksi vahvistettiin sata vuotta.
Mäntänvuori oli tärkeä paikka myös seuraavan omistajasukupolven edustajalle Gösta Serlachiukselle, joka halusi tehdä siitä mänttäläisten yhteisen virkistysalueen. Tätä varten hän rakennutti lähelle korkeinta kohtaa Vuorenmajaksi nimetyn kahvilan.
Keväällä 1945 G. A. Serlachius Oy:n metsäosasto esitti Mäntänvuoren luonnonsuojelualueen perustamista. Kyseessä oli yksi Suomen ensimmäisistä yksityisistä luonnonsuojelualueista. Luonnonsuojelualueen pinta-alaksi tuli 284 hehtaaria. Vuonna 1995 Mäntänvuoren liitettiin Suomen geenireservimetsäverkostoon. Geenivaraohjelmalla turvataan luonnon monimuotoisuutta, ja se on osa Yhdistyneiden Kansakuntien biologista monimuotoisuutta koskevaa yleissopimusta. Samalla geenireservimetsä on kirjattu Suomen luonnon kestävän käytön strategiaan ja toimintaohjelmaan sekä kansalliseen metsäohjelmaan. Nykyisin alue sisältyy kokonaisuudessaan Natura 2000-suojelualueeseen.
Mäntänvuoren luonnonsuojelualueella kasvaa tuoreen tai lehtomaisen kankaan kuusivaltaisia sekametsiä. Lisäksi siellä on runsaasti kuusilahopuuta ja keloja. Vanhimmat kuusikot ovat noin 140–150-vuotiaita, ja siellä kasvaa useita kääpälajeja ja harvinaisia sammalia. Alarinteessä on metsälehmuksia ja tammia. Etelä- ja länsirinteellä on mäntymetsiä, joiden vanhimmat yksilöt ovat noin 150–200-vuotiaita. Mäntänvuoren metsät ovat siis aloittaneet kasvunsa 1820–1880-luvuilla.
Vuonna 2018 Mäntänvuoren kuusissa havaittiin kirjanpainajan tuhoja. Finsilva käynnisti tuhokartoituksen, ja tavoitteena on estää kirjanpainajan leviäminen lähiseudun muihin kuusikoihin. Erityisesti geenireservimetsän tulevaisuuden turvaaminen on tärkeää.
Metsien aika, yhteiskunnan aika ja metsää kulloinkin omistavien ja käyttävien yritysten tai yksilöiden aika ovat erimittaisia. Ihmisten, yhteisöjen ja yhteiskunnan arvot ja tavoitteet muuttuvat ajassa. Se näkyy myös metsissä, luonnon oman kehityksen ohella. Sekä luonto että kulttuuri ovat jatkuvassa liikkeessä.
Artikkelikuvassa Mäntänvuori (Kuva: Mika Ankkuri).
Lue lisää aiheesta:
Metsäomaisuuden syntytarina – Uusi kirja valottaa metsän ja ihmisen vuorovaikutusta
Kaikki historiateoksesta kertovan artikkelisarjan osat löydät kootusti täältä.
