Tämä kirjoitus on osa artikkelisarjaa, jossa esittelemme Finsilvan metsäomaisuudesta kertovaa historiateosta.
Suomen maapinta-alasta noin 75 prosenttia on metsää. Vuosina 2018–2022 tehdyn 13. valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) mukaan puuntuotantoon soveltuvaa metsämaata on noin 20,3 miljoonaa hehtaaria. Tämä merkitsee sitä, että Suomi on suhteellisesti Euroopan metsäisin maa. Yksityiset omistavat metsien pinta-alasta 52 prosenttia, valtio 35 prosenttia ja metsäteollisuus kahdeksan prosenttia. Loput viisi prosenttia jakautuvat kuntien, seurakuntien, yhteismetsien ja muiden yhteisöjen kesken. Metsien merkitys Suomen kansantalouden kannalta on aina ollut erittäin suuri.
Suomen ulkomaankauppa nojautui 1920- ja 1930-luvuilla kokonaan metsäteollisuuden tuotteisiin, kuten paperiin, selluloosaan, hiokkeeseen, kartonkiin, pahviin, sahatavaraan, vaneriin, lankarulliin ja raakapuuhun. Viennin arvosta peräti 85 prosenttia oli metsäteollisuuden tuotteita, tänä päivänä luku on noin 17 prosenttia.
Metsäteollisuuden yhteiskunnalliseen merkittävyyteen ovat eri aikoina vaikuttaneet monet eri tekijät. Erittäin suuri vaikutus on ollut erilaisilla kriisiajanjaksoilla, kuten esimerkiksi sotavuosilla 1917–1918 tai 1939–1945, jolloin vienti ei vetänyt teollisuudesta riippumattomista syistä. Lisäksi taloudelliset laskusuhdanteet, pulat, lamat ja taantumat ovat säännöllisin väliajoin heikentäneet kansainvälistä kysyntää, eivätkä metsäteollisuuden tuotteet ole käyneet kaupaksi järkevillä hinnoilla.
Toisaalta kriisiaikoina metsäteollisuuden merkitys on myös korostunut. Tulevaisuususkoa loivat sotavuosien jälkeen ajatukset ja kielikuvat puujalkaisesta Suomesta, metsästä elävästä maasta tai puun pelastamasta pulasta. Toisen maailmansodan jälkeen metsätalouden merkitys korostui entisestään. Suomelle määrättyjen sotakorvausten suorittaminen oli aloitettava puunjalostusteollisuuden tuotteilla, koska metalliteollisuus ei valuuttapulan vuoksi voinut ostaa raaka-aineita ulkomailta. Metsätalouden merkitys oli keskeinen myös rakennettaessa suomalaisen hyvinvointivaltion perustuksia 1950-luvun jälkipuoliskolta lähtien.
Metsätalouden yhteiskunnallinen merkittävyys on perustunut myös sen laaja-alaiseen vaikutukseen. Teollisuus tarjosi 1900-luvun jälkipuoliskolla monelle suomalaiselle puunmyyntituloja sekä työtä ja toimeentuloa korjuu- ja tuotantoketjun kaikilla tasoilla. Maaseudun pienviljelijät olivat 1950–1960-luvuilla talvisin hakkuutyömailla kaatamassa sahapuita, kuorimassa paperipuita tai vetämässä puita purojen varsille hevostensa kanssa. Kevättulvien aikaan samat miehet uittivat puut järvien rannoille, joista ne kesän kuluessa hinattiin tuotantolaitoksille. Lisäksi raakapuuta kuljetettiin rautateitse tehtaille sieltä mistä se oli mahdollista. Vielä 1950-luvulla keväisin hakattiin lisäksi valtavia määriä polttopuita, joita kuljetettiin hinaajien vetämissä lotjaletkoissa kaupunkien satamiin tai rautateitse kaupunkien ratapihoille odottamaan talven tuloa.
Raakapuu siirrettiin tehtaiden ja sahojen läheisyydessä sijainneisiin varastoihin, joista sitä toimitettiin tarpeen mukaan tehtaalle tai sahalla jatkojalostettavaksi. Tehtaiden tuotantosaleissa arvostetut ammattimiehet keittivät selluloosaa, valmistivat paperia, sahasivat lankkuja, liimasivat vaneria ja sorvasivat lankarullia. Valmis tavara pakattiin ja siirrettiin rautatievaunuihin kuljetettavaksi suuriin vientisatamiin, jossa ahtaajat siirsivät ne maailmalle lähteviin aluksiin. Työtä ja tehtävää löytyi myös naisille, esimerkiksi lajittelussa, rimojen ja sahapurun siirtämisessä, taapeloinnissa sekä työmaiden huollossa ja tehtaiden konttoreissa.
1950-luvulta lähtien metsätalous koneellistui. Puita ei enää katkottu ja pätkitty justeerilla ja pokasahalla, eikä kirveitä tarvittu karsintaan. Moottorisahojen yleistyminen vähensi metsätyömiesten tarvetta, ja samaan aikaan metsätraktorit alkoivat syrjäyttää hevosia. Pian korjuutyöhön tulivat ensimmäiset monitoimikoneet ja ajokoneet. Uitto vähentyi merkittävästi, kun suurin osa raakapuusta alkoi kulkea tehtaille autoilla.
Tämän päivän metsäteollisuuden työvoiman tarve on vähentynyt automatisaation ja digitalisaation myötä. Vuonna 2021 metsäteollisuus työllisti Suomessa suoraan enää vain noin 38 400 henkilöä. Epäsuorat työllisyysvaikutukset huomioiden metsäteollisuus työllisti samana vuonna 82 800 henkilöä.
Metsät ovat kautta aikojen tarjonneet muitakin hyötyjä, kuten kantorahatuloja, rakennusmateriaaleja, polttopuuta ja muuta energiaa, marjoja, sieniä ja riistaa, tarve-esineiden raaka-aineita sekä virkistystä ja luontomatkailuun liittyviä hyötyjä, joiden taloudellisten arvojen mittaaminen tai arvioiminen ei ole aivan helppoa. Metsien hyvinvointivaikutukset ovat moninaisia: taloudellisia, henkisiä ja fyysisiä. Metsään pohjautuvien elinkeinojen ja tulonlähteiden kirjo on laaja ja lisäksi metsien rooli on aivan keskeinen ratkaistaessa esimerkiksi huoltovarmuutta, ilmastonmuutosta, elonkirjon köyhtymistä tai ihmisten terveyteen liittyviä haasteita.
Lue lisää aiheesta:
Metsäomaisuuden syntytarina – Uusi kirja valottaa metsän ja ihmisen vuorovaikutusta
Kaikki historiateoksesta kertovan artikkelisarjan osat löydät kootusti täältä.
