| Kustannukset ja rahoitukset

Miten voi säästää omaa mökkiä varten? Käytä esimerkiksi 80–20-sääntöä

Kun ryhdyt säästämään mökkiprojektia varten, tutustu perusteellisesti taloutesi numeroihin: miten paljon rahaa tulee ja mihin sitä todellisuudessa menee? Säästäminen ei tarkoita, että kaikki kiva pitäisi lopettaa. Karsi kuitenkin tarpeettomat menot, joita saattaa olla yllättävän paljon.

Oman vapaa-ajanpaikan voi hankkia avaimet käteen -toteutuksena, jolloin unelmien järvenrantatontille rakennutetaan muuttovalmis mökki. Tämän vaihtoehdon parhaita puolia ovat muun muassa helppous ja nopeus.

Toisaalta mökkiprojektin voi pilkkoa osiin, jolloin kustannukset jakautuvat pitkälle aikavälille: Ensin voi ostaa rantatontin, teltan ja grillin ja nauttia omasta rauhasta esimerkiksi kalastaen ja lähiluonnossa liikkuen. Projektin seuraavassa vaiheessa voi rakentaa tai rakennuttaa asumiskelpoisen saunamökin ja kesäkeittiön, minkä jälkeen tontilla voi jo viettää aikaa ympäri vuoden. Kolmas ja viimeinen vaihe on varsinaisen kesämökin toteutus.

Finsilvan tonttivalikoimassa on hyviä vaihtoehtoja kaikenlaisille budjeteille. Jopa samalla alueella saattaa olla erilaisia ja erihintaisia tontteja.

Jos haluat säästää omaa mökkiä varten, kokenut rahataidonvalmentaja™ Mikko Sjögren Valmennusyhtiö Varapuusta neuvoo, miten on hyvä aloittaa:

”Käy läpi oman taloutesi numerot. Selaa ainakin kolmen kuukauden tiliotteet ja katso, mistä rahaa tulee ja miten paljon sekä mihin rahaa menee. Henkilökohtainen talous on usein enemmän tunne- kuin järkipeliä: ihmiset eivät tunne numeroita, jolloin talous perustuu arvaukseen. Se ei ole hyvä.

En kannata malleja, joissa ihmiset elävät kituuttamalla ja kaikki kiva pitää lopettaa. On parempi käyttää 80–20-sääntöä: 20 % menoista saa aikaan 80 % elämän nautinnoista. Muista menoista eli lopusta 80 prosentista kannattaa yrittää säästää.

Tiliotteista saattaa löytyä yllättävän paljon menoja, jotka saavat ihmettelemään, mitä ne ovat. Monilla on tarpeettomia kuukausisopimuksia suoratoistopalveluista tai he tilaavat lehtiä, joita eivät ikinä lue. Matkavakuutuksia saattaa olla päällekkäin jopa kolme. Nämä menot eivät ehkä kaada taloutta, mutta ne ovat täysin turhia. Säästöä saattaa kertyä kymmeniä tai satoja euroja kuukaudessa.

Ota täysi vastuu omista valinnoistasi ja niiden syy-seuraussuhteista. Esimerkiksi kuntosalin kuukausijäsenyyttä ei kannata irtisanoa, jos se saa sinut liikkumaan. Jos et koskaan käy salilla, ota vastuu ja ala kuntoilla tai lopeta maksaminen. Pelkkä jäsenmaksu ei saa ketään huippukuntoon.

Mieti myös, voitko saada jostain lisää rahaa. Voitko esimerkiksi tehdä jotakin lisätyötä? Voitko lyhentää pankkilainaa vuokraamalla mökkiä sellaisina aikoina, kun et itse käytä sitä? Mökin voi ostaa myös yhdessä jonkun toisen kanssa. Silloin on tosin syytä laatia hyvät pelisäännöt muun muassa siitä, miten mökkiviikot, kulut ja mökillä tehtävät työt jaetaan.”

Lue myös:

Milloin on varaa ostaa oma mökki? Näin asiantuntija vastaa