| Ekologisuus, Mökin valinta ja rakentaminen, Vinkit vapaa-ajan asumiseen

Mökkitontin jätevesiratkaisut

Monella on mielessään mökkien jätevesiratkaisuista selkeä ja yksinkertainen mielikuva lapsuudesta. Juomavesi kanistereilla kotoa ja saunavesi ämpäreillä järvestä. Kyseinen malli on edelleen ihan toimiva ja mahdollinen, mutta uutta mökkiä ja saunaa rakentaessa et ihan niin helpolla ja halvalla pääse kuin esi-isäsi. Kaikkiin uusiin mökkeihin vaaditaan jätevesisuunnitelma ja ratkaisutkin ovat teknisempiä kuin historiassa.

Minimissään tänä päivänä tarvitset harmaaveden (esim. saunomisvedet, keittiön pesualtaan vesi) suodatuksen saunasta ja mökistä tuleviin vesiin, eli pelkällä maahan kaivetulla kivipesällä et enää selviä. Näiden järjestelmien hinnat lähtevät muutamista satasista aina ylöspäin. Se, minkä järjestelmän tulet maahan laittamaan pitää tietää jo suunnitelmaa tehdessä. Eli nämä ratkaisut ovat alkuvaiheen päätöksiä.

Mökin jätevesijärjestelmän valinta ja jätevesisuunnittelija

Tutkiessamme mahdollisuuksia omalle tontille tuntui erilaisten ratkaisujen määrä olevan erittäin suuri. Huomasimme myös, että eri menetelmien hintaerot olivat erittäin merkittävät (1 500–12 000€), joka ihmetytti aluksi ja totta puhuen vieläkin aika paljon. Maalaisjärjellä ajateltuna harmaaveden suodatuksen perustarkoitus on puhdistaa käytetty vesi takaisin maahan sellaiselle alueella, josta ei ole haittaa itselle tai muille. Lähdimme siitä, että jos järjestelmä on sellainen, että se viranomaiselle käy, niin se käy meillekin. Asetimme järjestelmän hinnan meille tärkeimmäksi yksittäiseksi asiaksi käyttövarmuuden ja asentamisen helppouden lisäksi.

Jätevesisuunnitelma on helposti asia, josta tulee tarkennuspyyntöjä ja hidastuksia rakennuslupaprosessiin. Päätimme taklata tämän ongelman sillä, että palkkasimme jätevesisuunnittelijan tekemään suunnitelman. Olimme kuitenkin jo ennen suunnitelman tekoa aika lailla varmoja siitä, mitä haluamme. JVS-suunnittelijalla oli tontille saapuessa jo takataskussa valmiina hänen mielestään sopiva ratkaisu harmaavesille. Sanoimme kauniin selkeästi, että ”laita tämä järjestelmä siihen”, jos se täyttää lupavaatimukset. Hintaeroa järjestelmien välillä oli 4000 euroa, ja uskallan sanoa, että myös toimintavarmuus on parempaa ja asentaminenkin oli yksinkertaisempaa meidän mallilla. Välttämättä aina ei kannata ottaa sitä, mitä ensimmäiseksi tarjotaan, vaan terve kyseenalaistaminen on myös joskus paikallaan rakentaessa.

Nykyajan vaatimukset ovat myös aika tarkkoja siitä, kuinka kaukana rannasta harmaavesi pääsee takaisin maahan puhdistuksen jälkeen. Meidän tapauksessa sauna on niin lähellä rantaa kuin kaava sallii, mutta harmaavettä ei valitettavasti saa puhdistettunakaan päästää maahan niin lähellä järveä. Se tarkoitti sitä, että joudumme pumppaamaan saunavedet kauemmas rannasta – samaan paikkaan, mihin mökinkin harmaat vedet päätyvät. Ulkopuolinen käyttäjä ei huomaa mitään eroa tässä, mutta hieman lisäkustannuksia tästä aiheutui, ja mahdollisia vikakohtia tulevaisuudessa esimerkiksi pumpun rikkoutuessa tai putkien jäätyessä.

Vesi-wc mökille

Jätevesien osalta tilanne on huomattavasti yksinkertaisempi. Jos mökillesi tulee vesi-wc, niin sinne kertyvät ainekset menevät umpisäiliöön. Lähellä rantaa tämä taitaa olla tällä hetkellä järkevin ja selkein ratkaisu – ja myös kustannustehokaskin. Säiliöt maksavat 1500–2500 euroa ja niiden asennus on yksinkertaista. Tämäkin työvaihe kannattaa tehdä silloin kun kaivinkone on tontilla, eli monesti jo perustusvaiheessa, jos et aio kaivinkonetta enää tontille tuoda myöhemmin. Muista ottaa asennuspaikassa huomioon, että pumppuauto pääsee tulevaisuudessa säiliön tyhjentämään.

Rengaskaivo vai pumppukaivo

Jos et halua raahata vesiä kaupungista, niin sitten pohdittavaksesi tulee kaivojen hankinta. Niiden tekemiseen on olemassa kaksi tapaa: rengaskaivo tai sitten porakaivo. Rengaskaivo tehdään kaivurin avustuksella, ja kustannukset liikkuvat 500–2000 euron välissä kokonaisuudessaan. Edullisuus onkin rengaskaivojen paras ominaisuus. Heikkoutena on iän tuomat ongelmat veden laatuun, ja erilaisia huoltoja täytyy tehdä myös aika ajoin. Jos tarkoituksena ei ole käyttää vettä juomiseen, niin silloin rengaskaivo on monesti oiva vaihtoehto. Jos tarkoituksena on käyttää vettä myös juomiseen, niin yleisempi tapa tänä päivänä on porata porakaivo. Hinnaltaan porakaivon tekeminen pumppuineen maksaa 4000–12 000 euroa riippuen siitä, kuinka syvälle täytyy porata ja minkälaisen tarjouksen olet hyväksynyt. Kannattaa poraajan kanssa sopia myös jonkinlainen maksimi poraussyvyys, jonka jälkeen tehdään painehalkaisu. Meidän tapauksessa se oli 60 metriä ja se helpotti budjetissa pysymisen arvioimista, vaikka sinne asti ei tarvinnutkaan tällä kertaa poratakaan.

 


Hoida mökin jätevesiratkaisut kätevästi kuntoon tontin perustusvaiheessa – täältä löydät vinkkimme mökin maanrakennustöiden suunnitteluun!

Tutustu Finsilvan rantatontteihin ja ota askel kohti unelmiesi kesäpaikkaa!

Päivitetty 21.12.2022