| Mökkitrendit, Vinkit vapaa-ajan asumiseen

Herkuttele madekeitolla – vinkit sesonkiruoan valmistukseen!

Mateen pyyntiaika on keskitalvella, tammi–helmikuussa. Nappaa vinkit herkutteluun!

Made maistuu sydäntalven tullen. Perinteinen madekeitto on talviruokasesongin klassikko, mutta mateesta voi myös valmistaa muhennosta, risottoa ja muita herkkuja. Mateen liha on vaaleaa, kiinteää, vähärasvaista – ja mikä parasta erittäin vähäruotoista. Siksi madetta voi hyvin tarjota myös perheen pienimmille.

Mateen ulkonäkö ei houkuta perkuupuuhiin, mutta maku palkitsee vaivannäön. Mateen nylkeminen onnistuu ensikertalaiseltakin, tosin pientä sotkua ei kannata pelätä. Kurkkaa kuvalliset ohjeet mateen nylkemiseen. Jos madetta ei halua itse pyytää tai nylkeä, saa kalatiskeiltä madetta eri muodoissaan.

Vanha kunnon madesoppa syntyy simppeleistä raaka-aineista, sillä perinneruokaan ei mateen lisäksi välttämättä tarvita perunaa, sipulia, kermaa ja voita kummempia aineksia. Made ja perunat kannattaa kypsyttää omissa kattiloissaan eli kalapalat lisätään keittoon vasta niiden kypsyttyä. Valmiin annoksen voi koristella ruisleipäkuutioilla, jotka tuovat ruokaan herkullista hapokkuutta.

Kokeile Turun Sanomissa julkaistua maukasta reseptiä:

Madekeitto

n. 1,5 kg madetta reiluksi paloiksi pilkottuna
1 litra vettä
1 tl suolaa
2 laakerinlehteä
10 kokonaista mustapippuria

2 sipulia kuorittuna ja hienonnettuna
8 isoa perunaa kuorittuna ja lohkottuna
3 rkl voita
2 dl kuohukermaa
1 nippu ruohosipulia hienonnettuna

Valmistus

Paloittele made ja valmista keitinliemi. Anna liemen kiehahtaa ja lisää sekaan mateen palat. Anna kiehahtaa uudelleen ja kuori vaahto pois kattilasta. Lisää pippurit ja hauduta kala kypsäksi keskilämmöllä, noin 10–15 minuutin ajan. Nosta kypsät kalapalat kattilasta ja siivilöi liemi talteen.

Kuullota sipulit voissa kattilassa ja kaada päälle siivilöity madeliemi. Lisää perunat ja hauduta 10–15 minuuttia, kunnes perunat ovat melkein kypsiä. Lisää halutessasi mateen maksa ja maiti keittoon. Lisää vielä ruodottomat mateenpalat, kerma ja hienonnettu ruohosipuli. Kuumenna, ja keitto on valmista nautittavaksi!

Nauti keitto ulkona talvisen tähtitaivaan alla, upeiden itse tehtyjen jäälyhtyjen valaistessa pihapiiriä. Madekeiton voit myös ottaa termospullossa mukaan – vaikka retkiluisteluretkelle ruokaisaksi evääksi.

Lähteet: Kotiliesi, Martat, Turun Sanomat